Pääkirjoitus 2019 Nro 40

Tässä maassa saa vapaasti arvostella hallitusta ja vaikka presidenttiä jos on aihetta tai vaikka aiheettomasti. Tämä lehti ja PT joutuvat kuitenkin olemaan varovaisia, koska lehtemme linja on ehdoton puolueettomuus.
PT on omassa puolueettomassa mielessään jo jonkin aikaa ollut ärsyyntynyt presidenttimme turhan rauhallisesta suhtautumisesta vieraansa jatkuvaan myöhästelyyn.
Viimeksikin oli Putin pari tuntia myöhässä, Sauli vain tuumaili rauhallisesti että sitäkö on naapurilla ollu kiireitä.
PT joka on kasvattanut tiukalla otteella monta lainkuuliaista kansalaista isänmaahamme olisi ollut sitä mieltä että määränsä se on jatkuvilla myöhästymisilläkin.
Heti olisi voinut Sauli kysyä että onko ne Kremlin kellot alkaneet jätättämään. Nyt ei mennä kuule heti meille kun justiinsa sain Aaron päiväunille ja Jennikin on niin kireänä että on parempi oottaa vähän aikaa. Eläkä oota punasia mattoja ne käärittiin jo pois pari tuntia sitten ja vietiin tuonne nurkan taka.
Saulin olisi tullut jatkaa: ”Tässä Aaron heräämistä odotellessa voisit riisua paidan pois, niin hommaan hevosen tuolta poliisilaitokselta, niin laitettaisiin vähän stadin ikäneitojen pumppuihin pientä värinää.”
Tasapuolisuuden vuoksi on PT:n huomautettava että Trumpia tulisi varoittaa noista Grönlannin ostoaikeista, koska ehdotus oli täysin absurdi, joka voi saattaa tanskalaiset käyttäytymään täysin arvaamattomasti.
Meillä täällä on paljon varoittavia esimerkkejä absurdi-sanan käytöstä. Täällä eräässä makuukamarissa avovaimo totesi että koska meitä ei ole vielä vihitty niin hänen mielestään ehdotus on täysin absurdi.
Tässä tapauksessa tämän sanan käyttö aiheutti kamarin oven rikkoutumisen ja ulko-ovikin alkoi aukeamaan myös sisäänpäin. Hesse

Bookmark the permalink.

Comments are closed.